top of page

Mobiilikeskuksen psykososiaalinen tuki



Fun Academy on Wheels on kattava systeemi, ja pohdin, miten sitä parhaiten kuvaisi - siis sitä, että kyse on enemmästä kuin vain lasten iloksi kehitetystä hauskannäköisestä tilasta. Bussin sadunomaisuus kertoo itsessään lapsuuden kunnioittamisesta, se on iloinen ja kutsuva, ja se kiehtoo lasta. Konseptin arvo piilee kuitenkin myös muussa. “Liikkuva päiväkoti” ei terminä täysin tavoita idean koko ydintä. Yksi keskeisistä tavoitteista kun on antaa aikuisille tietoa ja kehittää heidän taitojaan, joiden avulla lapsia tuetaan. 


Fun Academy On Wheels muuntaa bussin koulutuskeskukseksi, joka pyrkii tukemaan lasten emotionaalisia ja sosiaalisia tarpeita luovuuden, leikin ja oppimisen keinoin. Lapsille pitää osoittaa, että heistä välitetään ja heidän tulevaisuuteensa uskotaan. Aikuisten tulee sitoutua antamaan lasten oppia ja tukea heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Aikuisten tehtävänä on auttaa lapsia tuntemaan itsensä tärkeiksi ja osoittaa sanoin ja teoin, että lasten tulevaisuudella on merkitystä. Kannustava oppimisympäristö tukee lapsen tunnetta siitä, että hän on tärkeä. Toiminnan avulla edistetään minäpystyvyyden, itseluottamuksen ja tulevaisuususkon vahvistumista.


Fun Academy On Wheels -konseptina tarjoaa psykososiaalista tukea auttamalla rakentamaan turvallisia tiloja lapsille tunteiden ilmaisemiseen, traumojen käsittelyyn ja resilienssin kehittämiseen. Projekti tuo opettajille käytännön työkaluja ja ohjausta lasten kokonaisvaltaisen kehityksen tukemiseen.


Konsepti tarjoaa myös vanhemmille ohjeita neuvojen, esitteiden, huolivihkon ja vanhempien digisovelluksen muodossa sekä innoitusta ja malleja yhdessä liikkumiseen.


Bussi on hybridi: se tulee paikan päälle ohjaamaan ja mallintamaan aktiviteetteja ja sen tiloissa esitellään kädestä pitäen etäyhteyksiä, joilla varmistetaan että koulutus- ja emotionaalinen tuki ulottuu myös syrjäseuduille ja tuhoutuneille alueille.



Konseptin ytimessä on luottamuksen rakentaminen. Luottamusta rakennetaan muun muassa siten, että ammattilaiset vastaavat konkreettisesti paikallisiin tarpeisiin. Projekti mukautuu yhteisön tarpeisiin, samalla kun se tarjoaa ammatillista tukea opettajille sekä käytännön ohjausta vanhemmille ja vapaaehtoisille. Pyrkimyksenä on yhdessä tukea lapsia tuomalla vakautta, toivoa ja leikkiä heidän päiväänsä tänään ja tulevaisuudessa.


Bussi on myös digikeskus, joka tuo sekä lähi- että etätukea alueille, joilla on perinteisesti ollut rajallisempi pääsy digiresursseihin käsiksi.


Lisätietoja projektista löytyy UKK-kohdasta ja sivuston linkeistä. Tulemme jatkossa kirjoittamaan projektin käytännön kokemuksista.


Sanna Lukander, Fun Learning Ambassador




Comments


bottom of page